lauantai 5. kesäkuuta 2010

Yksityiskohtien lisäarvo

"Devil is in the details" kuvaa hyvin näkemystäni macbookista. Huomaan läppärissäni paljon pieniä käyttöä helpottavia ykstyiskohtia. Käyttökokemus muuttuu miellyttäväksi löytäessäni toimintoja, joiden kautta käyttäminen muuttuu helpommaksi ja miellyttävämmäksi.

Macbookin lataustason voi tarkistaa useasta eri lähteetsä. Koneen ollessa käynnissä tilapalkista näkyy akkujen lataus, aivan kuten Windows-maailmassa. Tämän lisäksi suljettuani koneen, voin tarkastaa akkujen lataustason painamalla pientä nappia koneen kyljessä (ks. kuva vihreistä ja mustista pisteistä). Akkua ladatessa, laturin päässä oleva ledi muuttuu vihreäksi, kun akku on ladattu. Pieniä yksityiskohtia, jotka helpottavat paljon koneen käyttämistä. Windows-kannettavaa raahatessani piti ottaa aina laturi mukaan "varmuuden vuoksi", koska akkujen lataustasosta ei voinut olla varma.


Pidän myös pienestä välkkyvästä ledistä, joka kertoo koneen olevan valmiustilassa. Sen tekee miellyttäväksi hitaasti syttyvä ja sammuva valo, joka tuo rauhoittavan tunteen. Hmm... itseasiassa koko macin käyttäminen tuntuu kiireettömältä ja rauhalliselta, miellyttävältä. Mukava tunne, mutta takaisin asiaan.

Pidän myös macin näppäintuntumasta. Kymmensormijärjestelmällä kirjoittaessa arvostaa näppäinten kautta saatua palautetta. Useat pc-koneiden näppäimistöt ja läppäreiden näppäimistöt ovat niin tunnottomia, että niitä hakkaa rystyset valkoisena. Se on ainoa tapa varmistua painalluksen perille menemisestä. On rappiollista, löytää surkeita näppäimistöjä. Olen törmännyt hyviin näppäimistöihin jo 80-luvulla. 90-luvulla PC-puolella Keytronic-näppäimet saivat legendaarisen aseman, hyvän näppäintuntumansa ansiosta. Esikuvista kannattaa ottaa mallia, jos haluaa tyytyväisen asiakaskunnan.

Ohjauslevy on mieleeni, kuten mainitsin ensitunnelmissa. Nautin mattanäytön käyttämisestä, sillä heijastukset häiritsevät silmääni ja vievät turhaan huomioni muualle. Samaan hengenvetoon voi kehaista näytön laajaa katselukulmaa, mikä on harvinaista herkkua kannettavissa. Kannettavan kannen järkevä lukkomekanismi on yksi asia mikä toimii macissä, muttei PC-laitteissa. Yleensä niissä saa metsästää lukkoa ja löytämisen ilo kilpistyy jäykän lukon auki repimiseen.

Ohjelmiston puolella pidän macin helposti muokattavasta ohjelmapalkista, jonka kuvakkeita voi helposti säätää isommiksi, pienemmiksi ja vaihtaa vaivatta. Niistä näkee myös sovelluksen tilan, onko sellainen ajossa vai vain avattavana. Käytettävyyttä lisäävät myös helppo tapa vierittää näyttöä monisormielein sekä hiirellä että ohjauslevyllä. Myös taaksepäin navigointi verkkosivuilla sujuu ilman takaisin-napin metsästämistä. Näin verkkosivujen selailun pitää toimia.

Suoraviivainen toiminta ja toiminnallisuutta hakeva pelkistetty ulkoasu - näissä kiteytyy työskentelynautinnon ydin.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Ajan jakautuminen

Käyttöjärjestelmästä ja koneesta riippumatta jokaisen käyttöön lankeaa yhtä paljon aikaa. Ajan rajallisuuden tuntee erinomaisesti silloin, kun haluaa tehdä useita upeita asioita.

Vaikka vuorokauden tuntien määrään ei voi vaikuttaa, niin toiminnan tehoon voi. Iän karttuessa oppii kuinka työpäivä muuttuu mukavammaksi, jos nukkuu muutaman tunnin yöaikaan. Lausahdus: "Aina laulain työtäs tee." Tuntuu uskomattoman järkevältä toteamukselta - innon siivittämänä päivänä. Joinain päivinä taasen tehtävää tuntuu kertyvän enemmän kuin ehtii tekemään.

Aika ja ajan herruus, muuttavat merkitystä puhujan mukaan.

Pari sukupolvea aikaisemmin ei murehdittu ajasta. Iltapäivisin mentiin kahville tuttujen luokse. Jos joku halusi käydä lenkillä, niin mikäs siinä tai tehdä pihatöitä - näitä asioita pystyi tekemään yhdessä. Ajan kyttääminen tuli vasta joskus tämän teollisen ja toimistoihin itsensä vanginneen sukupolven myötä.

Harvempi ymmärtää kuinka persoona syntyy ja vahvistuu itselle annetusta hetkistä. Toki voi tehdä kaiken "oikein" uhraten päivänsä työlle, perhelle ja kodin siisteydellä, mutta silloin muuttuu vain työtä tekeväksi käsipariksi. Eräille se riittää, minulle ei. Haluan ymmärtää tavoitteeni ja pyrkiä tavoitteita kohden. Tällöin pystyn arvioimaan kuinka hyvin pääsin tavoitteeseeni.

PC ja Mac toimivat yhtä hyvinä työkaluina päämäärien saavuttamiseen. Molempien kanssa voi hukkua pienten asioiden viidakkoon ja hukuttautua sosiaalisen median virtaan, unohtaen tavoitteensa. Toisaalta molemmilta löytyy välineet henkisen työn tekemiselle - tavoitteiden saavuttamiseen.

Tärkeintä on kuitenkin tietää mitkä ovat tavoitteesi. Mitä haluan saada aikaiseksi ja kenelle? Löydettyäsi vastauksesi näihin kysymyksiin, sillä ei ole suurta väliä mitä työvälineitä ja koneita käytät päästäksesi tavoitteisiisi.

Käytä kuitenkin työhön sopivia välineitä. Kukkien istuttamiseen ei kannata käyttää kaivinkoneetta.

maanantai 31. toukokuuta 2010

Odotusaikoja

Windowsia hieman pidempään käyttäneet tietävät kuinka konetta saa odottaa. Ohjelmien avautuminen kestää iäisyyden, käyttöjärjestelmä latautuu aina vaan ja yleensä ottaen ennen kuin mitään pääsee tekemään, pitää odottaa. Hiiren osoitin on yleensä tiimalasi tai donitsi.

Toisin tällä uudella macbookilla. Ohjelmat aukeavat näppärästi ja kone käynnistyy välittömästi. Oikeastiko?

Käynnistysaikojen vertaileminen ei ole mielekästä, mutta tein sen kuitenkin. Käyttökokemus ja tunne, että voi tehdä jotain rakentuu näissä koneissa täysin eri tavoin. Jos olen surffannut netissä, pyörittänyt tekstinkäsittelyä tai soitellut musiikkia macilla, niin kone menee nukkumaan napin painalluksella tai sulkemalla läppärin kannen. Kone herää käyttöön heti kannen avauduttua. Käyttöönottoa hidastaa vain, jos laittaa koneelle pakollisen salasanan syöttämisen.



Windows-maailma pyörii eri filosofialla. En muista missään windowsissa "nukkumisen" toimineen. Jos windows-koneen nukuttaa, sovellukset aukeavat puolinaisena tai sekoavat oudosti. Winukka pitää poikkeuksetta sammuttaa työrupeaman jälkeen. Testasin kauanko windows XP käynnistää itseään uudelleen, koska kotikoneellani on sellainen ja suurin osa maailman PC-koneista pyörii XP:llä.

Vain resurssien hallinnan ollessa auki, koneen sammuttaminen kesti 7 sekuntia ja uudelleenkäynnistyminen 1 minuutin 36 sekuntia. Ennen kuin web-selain avautui, aikaa oli kulunut jo 2 minuuttia ja 7 sekuntia. Ripeää toimintaa windows koneelta, koska työpäivän jälkeen sammuva windowsini tallentelee välimuistejaan helposti minuutin tai kolmekin. Sen sijaan tämä mac käynnisti itsensä uudelleen 44 sekunnissa, selaimen kera. Siis macin 44 sekuntia verrattuna windowsin 187 sekuntiin.

Järkytys ei tule niinkään käynnistysajasta, vaan siitä että vanhemmat windowsit estävät koneen käyttämisen, kun ohjelmat käynnistyvät. Windows 7 antaa sentään mahdollisuuden kirjoitella muistioon tekstiä, kun suuremmat ohjelmistot aukeavat taustalla. Tyypillinen sähköposti (Outlook), joku Visual Studio, Firefox ja virustorjunta väänsivät itseään auki XP:llä 4-5 minuuttia, Win7-maailmassa vain 2-3 minuuttia.

Ajattele, jos joutuisit istumaan tämän ajan autossa. Käänsit virta-avainta, mutta mitään ei tapahdu. Kone vain hurisee ja rutisee.

Odottammisen sijaan, käytän perinteistä kynää ja paperia muistiinpanojen kirjoittamiseen. Se on helpompaa kuin windowsin pyörittäminen. Mutta onko paperin raaputtaminen kätevää ja ihmisläheistä tietotekniikkaa?

Suosittelen ylimääräisen kahvi- tai teekupillisen hakemista, kun windows käynnistyy. Se säästää hermoja ja lisää sosiaalisia suhteita. :-)

Odottamisen sijaan mac-käyttäjät aloittaa tekemisen saman tien.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Ensivaikutelma

Mac tuntuu oudolla tavalla tutulta, vaikken ole käyttänyt sellaista aikaisemmin. Sen käytettävyys sopii heroratojeni kanssa yksiin. Monen sormen eleet, mukavan tunnokas näppäimistö ja hassun räätälöitävä käyttöliittymä vetävät minua puoleensa.

Nautin helppokäyttöisyydestä, tietyllä tavalla. Pehmeä tekstien ja asioiden vieritys ruudulla tuntuu hyvältä. Huomaan välillä jääväni vain rullailemaan tekstejä tai biisilistoja edestakaisin. Pieni lisä käyttävyydessä tekee ihmeitä.

Sen sijaan tiedostojärjestelmä vaikuttaa oudolta, koska haluan nähdä koko hakemistopuun kerralla ja macissa yleensä surffaillaan useiden napsausten saattelemana kansiosta toiseen. Erilainen lähestymistapa, mutta löytänen kultaisen keskitieni.


Pidän erityisesti F1-F10-näppäinten käyttötarkoituksista. Jopa kolme vuotias lapsi oppi näytön kirkkauden säätämisen, äänenvoimakkuuden yms alle puolen minuutin. Sen lisäksi hän löysi monipuolisempia sormieleitä intuitiivisesti kuin minä oppaan avulla. Lapsi ainakin ottaa luonnollisena suuren kosketuslevyn. Itse pidän sitä luksuksena, koska aiemmassa elämässä käytin pariakin läppäriä mm. IBM z61p-mallia, joka kuulunee pro-kategoriaan. Yritin käyttää matkoilla sen ohjauslevyä, mutta se oli liian pieni ja outo. Yritin kiertää ongelmaa käyttämällä välillä tattia, mutta silläkään en saanut osoitinta hallintaan. Loppujen lopuksi päädyin opiskelemaan pitkiä näppäinoikopolkurimpsuja välttääkseni hiiren tai läppärin hiirenkorvikkeiden käytön. Epämiellyttävä fiilis ja paljon hukkaan heitettyä aikaa surkean käytettävyyden takia.

Ajattelin tutustua mac-käyttikseen ihan rauhassa tämän viikonlopun. Aloitan koodaamisen ja muun tehokäytön vähän myöhemmin. Olen toki käyttänyt jo joitain tunteja Parallels 5 desktop -virtuaalikoneen asentamiseen ja ohjelmien päivittämiseen. Parallelsin toimivuus häkellyttää. Se haukkasi Windows 7:n yhtenä suupalana. Tämän päälle sain hyvin pyörimään Visual Studio 2010. Kaikki näyttää tosiaan toimivan ensi yrittämällä. Hämmästyttävää PC-maailmasta tulevalle.

Käytettävyyden kanssa hieroessa mennee vielä hetki. Nappasin hyviä widgettejä ja tuunasin ohjaimia. Esimerkkeinä hiirelle ja ohjauslevylle oikean näppäimen tuki. Löysin myös selaimen välilehdet.

Helpolta tuntuu maciin siirtyminen.

torstai 27. toukokuuta 2010

Työkalu tarpeeseen


Tutustuin PC:n käyttöön joskus 286-aikaan, kultaisella 80-luvulla. Kaverin isä osti omaan koneeseensa näytönohjaimen ja pelit muuttuivat mullistavan näköisiksi kukoistaessaan kaikilla kuudellatoista värillä. Lautapeleihin verrattuna tietokoneella pelaaminen tuntui jännittävältä. Erilaisia maailmoja 3D ja 2D maailmoissa. Tarinoita, unelmia ja kokeilemista vailla rajoja.

Sittemmin löysin PC:n rajat useampaan kertaan. Ihmettelin jo 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa surkeaa käytettävyyttä. Eikö ihmiset keksi mitään muuta koneiden ohjaamiseen kuin kuppaisen näppäimistön ja hiiren? Täytyy löytyä joku luonnollisempi tapa!

Eräs mielenkiintoinen lähestymistapa löytyy mac-maailmasta. Siellä lähdetään tekemään käyttöjärjestelmää ja käyttökokemusta ihmisen ehdoilla. Ohjelmat suunnitellaan käytettäviksi ja miellyttäviksi käyttää. Sen sijaan toisella suunnalla jyräsivät tekniikan tuulet. PC perusti toimintansa tekniseen kehitykseen: lisää värejä, tehoja pelien ja ohjelmien pyörittämiseen. Käytettävyys unohtui tämän tekniikan alttarilta.

Microsoft nappailee aika ajoin innovaatioita mac-maailmasta. Jos katsoo ensimmäisiä windows-tekeleitä ja jopa Win95, 98 sarjoja, ne näyttävät kalpeilta kopioilta macin käyttöjärjestelmästä. Markkinajohtaja ei vaivautunut keksimään ja kehittelemään pyörää uudelleen, vaan kopioi käytettävyyden kilpailijaltaan.

Olen ihmetellyt miksi on olemassa mac ja pc. Ne edustavat erilaista lähestymistapaa. PC on perustyökalu, jota voi muokata, mutta mitä harvoin käytetään nautintoon. PC:llä pelaaminen on pelaamista, ei kukaan korosta PC:tä.

Sen sijaan mac tähtää kuluttajan koukuttamiseen pienillä, mutta miellyttävillä yksityiskohdilla. Helppo analogia voisi löytyä einesaterian mauttomuudesta ja ajan kanssa kokatusta ruoasta. Molemmista saa vatsan täyteen, mutta toisesta saa helpommin hymyn huulilleen.

Taiteiltuani aikani PC:n kanssa, päivitellen tsiljoonatta turvallisuuspäivitystä, opetellen ulkoa hajoavien komponenttien ääniä ja salapoliisin lailla etsien viallista ajuria tai vain yhteensopivuusongelmaa, päätin kokeilla jotain muuta. Ostin mac book pron. Sillä voi koodata, kuten PC:llä ja perushommelit onnistuvat siinä millä kitisevällä PC:lläkin.

Odotan mielenkiinnolla miltä työn ja netin väsääminen tuntuu macin kautta.

Kone saapuu huomenna kätösiini.